Turun Vuoden Positiivisin nainen 2007 Marjukka Meriluoto
Turun positiivisimmaksi naiseksi on valittu Marjukka Meriluoto ja positiivisimmaksi mieheksi Markku Heikkilä. Valinnan teki Turun Nuorkauppakamari ry:n hallituksen ja aikaisempien vuosien Turkulaisten Positiivisten muodostama valintalautakunta.
Vuoden Positiivisimman Turkulaisen valinnan tarkoituksena on kaiken epävarmuuden ja haasteiden keskellä herättää turkulaiset näkemään myös ympärillään oleva positiivisuus, mahdollisuudet ja usko tulevaisuuteen. Sitä ilmentävät konkreettisimmin henkilöt, joiden elämäntyö, saavutukset ja vaikuttaminen toimivat esimerkkinä myös muille.
Vuoden Positiivisimman Turkulaisen valinnalla on pitkät perinteet ja Turun Positiivisia on valittu vuodesta 1996 lähtien ja myös tänä vuonna turkulaiset pääsivät itse vaikuttamaan ehdokasasetteluun. ”Positiivisin Turkulainen projekti sai tänäkin vuonna kaupunkilaiset aktiivisesti liikkeelle ja ehdotuksia perusteluineen positiivisimmiksi henkilöiksi tuli toista kymmentä. Yhteistä esitetyille henkilöille oli perusteluiden mukaan vilpitön auttamisen halu, iloinen ja positiivinen asenne elämään sekä muiden innostaminen”, toteaa Turun Nuorkauppakamarissa projektipäällikkönä toiminut Marko Riionheimo.
Valintalautakunta perustelee valintojaan seuraavasti:
Vuoden Positiivisin Turkulainen on henkilö, joka voi toimia esikuvana meille muille, koska: hän on osoittanut todellista tahdonvoimaa, sisua ja ahkeruutta
hänen saavutuksensa ovat merkittäviä
hän auttaa myös muita onnistumaan, on innostunut ja palveluhenkinen
hän on pitkäjänteinen tekijä, joka on aina uskonut asiaansa
hän on oman tiensä kulkija, joka on ryhtynyt sanoista tekoihin
on rehellinen itseään ja muita kohtaan
Turun Positiivisimmaksi Naiseksi valittu Marjukka Meriluoto on koulutukseltaan kasvatustieteen maisteri. Hän on opiskellut Turun, Oulun ja Jyväskylän yliopistoissa. Ensin luokanopettajaksi, sitten opinto-ohjaajaksi ja kasvatustieteiden maisteriksi. Meriluoto on toiminut erilaisissa opetustehtävissä 10 vuoden ajan, opinto-ohjaajien kouluttajana 5 vuotta ja rehtorina 18 vuoden ajan. Viimeiset 8 vuotta hän on toiminut Turussa ensin Aurajoen koulun rehtorina ja vuodesta 2006 alkaen Nummenpakan koulun yhtenäiskoulun rehtorina.
Marjukka Meriluodon perheeseen kuuluu kolme aikuista lasta. Hänen harrastuksinaan on kirjallisuus, teatteri sekä sauvakävely.
Positiiviseksi valinnan perusteluissa esiin tulleita asioita:
Hänellä on iso ja laaja sydän. Hän on todellakin ihminen isolla i-kirjaimella. Hänellä on positiivinen, rehellinen ja avoin elämänkatsomus sekä paljon elämänkokemusta ja – viisautta. Rehtorina Marjukka Meriluoto puolustaa aina omiaan – niin oppilaita kuin opettajia. Positiivista asennetta hän osoittaa sillä, että hän on aina hyvällä tuulella. Ympärillä olevat henkilöt saavat usein nauttia hänen tarttuvasta ja hersyvästä naurustaan. Meriluodon mielestä ihmisissä ei ole hyviä ja huonoja puolia vaan hyviä ja kehitettäviä ominaisuuksia. Perusteluissa tuotiin myös esiin, että muut ihmiset ovat oppineet paljon Marjukka Meriluodon elämän viisauksista ja -asenteesta.