Nurmijärven Vuoden Positiivisin 2008
Ari Tuhkanen
Vuoden Positiivisin Nurmijärveläinen valittiin viidennen kerran. Voittaja Ari Tuhkanen on löytänyt paikan Nurmijärveläisten sydämessä henkisen tien kautta. Hän on toiminut usean vuoden ajan kappalaisena Nurmijärvellä, josta niin nuoret kuin vanhemmat ovat oppineet tuntemaan hänet. On ristiäiset, häät tai hautajaiset niin Arin apuun on voinut luottaa.
Kuvaavaa juuri on, että Ari valittiin positiivisimmaksi Nurmijärveläiseksi äänivyöryllä vaikka hänen tiedetään asuvan Helsingissä. Se on osoitus sitoutumisesta toimialueensa ja sen väestöön.
Yksi häntä äänestänyt kuvailee voittajaa näin:
"Mies, joka on aina hyvällä tuulella. Viihtyy kansan joukossa ja uskaltaa sanoa mielipiteensä. Ei turhia tärkeile. On todella positiivinen sanan varsinaisessa merkityksessä"
Nurmijärven Positiivisinta sai ehdottaa Nurmijärven Messuilla keväällä 2008. Sen jälkeen aäniä kerättiin paikallislehden (Nurmijärven Uutisten toimesta) sekä kamarin sivujen avulla. Ääniä tuli kaikkiaan lähes 500 kappaletta, joten äänestäneiden määrä lähes nelinkertaistui viime vuodesta.
Jukka Pulkkinen,
Nurmijärven Nkk Positiivisin projektipäällikkö 2008