Lohjan Vuoden Positiivisin 2008
Pirkko Lahti

Vuoden Positiivisimmaksi Lohjalaiseksi 2008 on valittu Suomen Mielenterveysseuran entinen toiminnanjohtaja Pirkko Lahti. Lahti oli ylivoimainen 75 äänellään. Yhteensä ääniä annettiin yli 300 kpl.

Ennalta annettuja ehdokkaita olivat Pirkko Lahden lisäksi Harri Hollo, Markku Ignatius ja Kimmo Liljander. Lisäksi lohjalaiset antoivat runsaasti ääniä omille ehdokkailleen. Ehdokkaita perusteluineen olivat mm. hieroja Kaarina Pulkkinen (lohjalaisten parantaja), lukion opettaja Tuula Nurmi (positiivinen vaikuttaja jokapäiväisessä elämässä), hoitoalan ammattilainen Seija Latva (lähimmäinen joka välittää muista), kansantanssiohjaaja Eija Ulenius (tuottanut suurta iloa aikuisille ja lapsille), matkailusihteeri Emma Ajo (tekee hyvää työtä Lohja-kuvan eteen), tanssinopettaja Teija Seppälä (arvokasta työtä koko Lohjan iloksi), säveltäjä Tommi Kalenius (positiivinen luonne), Helmer Vuorinen (Jumppajusseilla iloa elämään), Marjatta Niemi (hyvää eläinsuojelutyötä) sekä Lohjan Omenatyttö 2006. Ääniä saivat myös asiakaspalvelijat eri aloilta kuten kampaamot, ravintolat, kaupat, kioskit ja hoitoalat, pitkän linjan yrittäjät, laulajat ja liikkuvan poliisin valvontaryhmä. Nuoret antoivat ääniä omille ystävilleen, vanhemmat taas esimerkiksi naapurille, anopille tai appiukolle. Lukipa yhdessä lapussa myös "Oma äiti on aina paras!".

Koko kansan terapeutti

Kesälohjalaisena tuttu Pirkko Lahti tunnetaan Lohjalla etenkin ns. Hyvän mielen piknikeistä, joita energinen puuhanainen on järjestänyt jo kolmena kesänä. Lahden omalla kesämökillä Immulassa järjestetyille peltopiknikeille ovat löytäneet tiensä yli sadat lohjalaiset. Järjestelyissä on mukana Lohjan seudun mielenterveysseura. Lahden ideoimat peltopiknikit näyttävät jatkuvan tulevaisuudessakin, sillä tulevien piknikien ohjelmaa on jo mietitty.

Pirkko Lahti on tehnyt merkittävää mielenterveystyötä Suomen Mielenterveysseuran pitkäaikaisena toiminnanjohtajana. Hän jäi tehtävästä eläkkeelle vuonna 2006. Pirkko Lahti on osoittanut todellista tahdonvoimaa, sisua ja ahkeruutta myös työskentelemällä vankeinhoidon parissa, Helsingin yliopiston psykologian laitoksella sekä useissa kansainvälisissä tehtävissä, mm. Mielenterveyden maailmanliiton presidenttinä. Lahti on arvostettu puhuja, joka on tehnyt mielenterveystyötä tunnetuksi monenlaisissa yhteyksissä.

Pirkko Lahti myös on julkaissut useita teoksia mielenterveyteen liittyvistä teemoista. Hän on saanut työstään lukuisia palkintoja, mm. Kansanvalistusseuran palkinnon vuonna 1993 ja Valtion tiedonjulkistamispalkinnon 1996. Hän on saanut myös kultaisen työympäristötyön erityisansiomitalin vuonna 2000, Vuoden puhujan palkinnon 2001 ja Alfred Kordelinin säätiön tunnustuspalkinnon 2005.

Julkaistuja teoksia:

  • Nainen 40-50 (1990)
  • Vanhus ja Aika (1993)
  • Mielenterveyden menu (1995)
  • Mietteitä elämän poluilta (1999)
  • Hyvän mielen mahdollisuudet (2003)

Vuoden Positiivisin Lohjalainen -projekti

Vuoden Positiivisin Lohjalainen on Lohjan Nuorkauppakamarin vetämä projekti, joka toteutettiin ensimmäisen kerran vuonna 2004. Edellisten vuosien voittajat ovat: 2004 Essi Tolonen, 2005 Irja Olkinuora, 2006 Anne-Mari Kaskinen ja 2007 Jussi Hakava.