Nurmijärvi: Ere Kokkonen
Nurmijärven Positiivisin 2005 on elokuva- sekä teatteriohjaaja Ere Kokkonen
Nurmijärven Nuorkauppakamari ry palkitsi Yritysten Yön avajaisten jälkeen Nurmijärven vuoden positiivisimpana elokuvaneuvos Ere Kokkosen. Palkintoa luovuttamassa olivat nuorkauppakamarin puheenjohtaja Arja Martikainen yhdessä edellisen puheenjohtajan Kati Lepistön kanssa.
Ere Kokkonen, suomen elokuva- ja teatterikomedian grand old man täyttää kaikki ym. kriteerit kirkkaasti. Hän on hauskuuttanut suomalaisia tuotannollaan jo viiden vuosikymmenen ajan. Hän on tuonut elokuvissaan hienosti kotikuntaansa näkyviin mm. Sääksjärvi, Klaukkala sekä Metsäkylä ovat päässeet esille. Ja hän on todella ollut luomassa positiivista henkeä koko maahamme ja auttanut myös muita onnistumaan. Hänen tuotannostaan löytyy kaikkien tunteman koko kansan oman lökäpöksyn Uuno Turhapuron lisäksi mm. Arto Paasilinnan kirjoihin perustuvia elokuvia, joissa hän pureutuu myös vakavampiin asioihin ja sitä kautta toivoo ihmisten alkavan auttaa toisiaan ja ajattelemaan asioita. Hän uskaltaa toteuttaa unelmansa; yhdessä 14 muun suomalaisen viihteen tekijän kanssa vuonna 1995 perustettu Komediateatteri Areena on todisteena siitä.
Tänä vuonna Nurmijärven positiivisimman valitsivat kuntalaiset. He pääsivät äänestämään omaa ehdokastaan Klaukkalassa toukokuussa järjestetyillä kuntamessuilla. Ääniä tuli yhteensä n 200 kpl ja ehdokkaita jotka saivat ääniä oli 24.
Positiivisuuspalkinnon jako liittyy Positiivarit Ky:n ja Suomen Nuorkauppakamarien yhteistyösopimukseen, jossa yhdistämällä voimat tavoitteena on edistää yhteiskunnan positiivista muutosta korostamalla positiivisuutta ja palkitsemalla onnistumisia. Paikallisesti palkittavien ohella valitaan Vuoden Positiivisin Suomalainen. Tämä valinta tapahtuu positiivisuusviikolla järjestettävän seminaarin yhteydessä Helsingissä 8.9.2005. Viime vuonna Nurmijärven nuorkauppakamari valitsi Nurmijärven Positiivisimmaksi Pikku G:n, joka sittemmin valittiin myös Suomen vuoden positiivisimmaksi henkilöksi.