Mikko Kuustonen
Vuoden Positiivisin Suomalainen 2003


Taiteilija-tuottaja Mikko Kuustonen on nimetty vuoden positiivisimmaksi suomalaiseksi ansioistaan ihmisoikeuskysymyksissä

Nimitys on julkinen tunnustus suomalaiselle, joka on toiminnallaan osoittanut myönteisyyden voiman. Kuustonen on toiminut YK:n väestörahaston Hyvän tahdon lähettiläänä jo usean vuoden ajan ja tuottanut merkittäviä televisiodokumentteja kehitysmaista.

Kuustonen puhuu julkisuudessa voimakkain äänenpainoin ihmisoikeuskysymyksistä. Muusikkona hän on esiintynyt muun muassa kaikissa Suomen vankiloissa. Hän on malliesimerkki suomalaisesta, joka kantaa vastuuta vähempiosaisista. Kuustonen on yhdistänyt siinä työnsä ja kutsumuksensa poikkeuksellisella tavalla.

Kuustonen kuuluu väestörahaston Face to Face Internationalin hallitukseen. Kampanjan tarkoitus on kiinnittää huomio naisten ja lasten tukaliin oloihin kehitysmaissa. Sen erityisiä painopistealueita ovat muun muassa HIV-aids-epidemia sekä raskauden aikaiset terveydenhuollon haasteet. Kuustosella on vankka asiantuntemus ja kyky saattaa asiat rakentavasti ihmisten tietoisuuteen. Hänen positiivisuutensa on aitoa ja myötäsyntyistä.