Mikkeli: Tarja Pyhähuhta


Vuoden Positiivisin Mikkeliläinen 2005 on teatterialan monilahjakkuus Tarja Pyhähuhta

Kaikkien aikojen ensimmäiseksi Vuoden Positiivisimmaksi Mikkeliläiseksi on valittu teatterialan monilahjakkuus Tarja Pyhähuhta. Mikkelin Nuorkauppakamari etsi 1.-30.6.2005 välisenä aikana Vuoden Positiivisinta Mikkeliläistä avoimella kilpailulla, johon kuka tahansa saattoi jättää ehdotuksensa. Lopullisen valinnan teki yhteistyökumppaneiden edustajista koostuva arvovaltainen raati yleisöltä tulleista ehdotuksista 27.7.2005. Valinta julkistettiin Positiivisuuviikolla 6.9.2005.

”Tarja Pyhähuhta on tehnyt merkittävää työtä harrastajateatterin esiinnostamiseksi ja saanut Mikkelissäkin aikaan harrastajateatteribuumin. Hän rohkaisee niin nuoria kuin vanhojakin ilmaisemaan itseään taiteen keinoin, ja tuo näin iloa kaikille, niin esiintyjille kuin katsojillekin. Tarja Pyhähuhta pursuaa energiaa ja ideoita tehden onnistuneita ohjauksia ja suurenmoisia esityksiä. Hyvänä esimerkkinä mikkeliläisen Revyyteatterin esitykset. Pyhähuhta on tehnyt pitkäjänteistä ja monipuolista työtä mikkeliläisen ja eteläsavolaisen kulttuurin hyväksi sekä kehittänyt erityisesti lastenkulttuuria maakunnassa. Hyvänä esimerkkinä juuri 20 vuotta täyttänyt Vekkuliteatteri.”

Raati totesi, että Tarja Pyhähuhtaa ehdottaneiden perustelut erottuivat joukosta laajuudessaan ja perusteellisuudessaan. Lisäksi Pyhähuhdan saavutukset ovat kiistatta positiivisia koko Mikkelin talousalueen kannalta, sillä hän on koskettanut hyvin laajaa ihmismäärää työllään. Raati totesi kulttuurin tärkeäksi Mikkelin talousalueen rakennustekijäksi ja Pyhähuhdan innostava työ ihmisten hyväksi haluttiin nostaa näin esiin.

Pyhähuhdalla on monta rautaa tulessa, mutta silti hänellä on aina aikaa pysähtyä ja kuunnella, kannustaa ja rohkaista toisia. Tarja Pyhähuhta on epäitsekäs tekijä, joka suhtautuu kaikkeen ja kaikkiin suurella sydämellä.

Positiivisimman Mikkeliläisen kokoontui valitsemaan 27.7.2005 yhteistyökumppanien edustajista koostuva raati. Raadissa toimivat apulaiskaupunginjohtaja Juhani Alanen (Mikkelin kaupunki), toimitusjohtaja Jukka Tuominen (Tavaratalo Carlson), asiakkuuspäällikkö Tuija Heiskanen (Etelä-Savon Osuuspankki) ja yrittäjä Jyrki Peltonen (JP-Puhvetti Oy). Tuomariston sihteerinä toimi Mikkelin Nuorkauppakamari ry:n puheenjohtaja Mervi Simoska.