Kotka: Lea Norhio
Vuoden positiivisin kuusamolainen 2005
Vuoden 2005 positiivisimmaksi kuusamolaiseksi valittiin yhdistetyn urheilija Anssi Koivuranta.
Anssi kuuluu jo 17-vuotiaana Suomen yhdistetyn A-maajoukkueeseen. Hän on aloittanut lajin harrastamisen alle kouluikäisenä ja määrätietoisella ja kovalla työllä saavuttanut tähän mennessä 3 nuorten MM-mitalia. Lakkarissa on myös hyviä saavutuksia aikuisten kisoista, parhaana 3. sija kauden 04/05 Japanin maailmancupin osakilpailusta. Tavoitteita tulevalle kaudelle ovat nuorten MM-kilpailut sekä olympialaiset.
Anssille positiivisuus on elämäntapa, elämä on paljon helpompaa kun näkee asioista myönteiset puolet. Kielteisiä asioita ei pidä kieltää, mutta kaikkea hyvää ja mukavaa voi korostaa. Menneitä ei myöskään kannata jäädä suremaan. Anssin elämään kuuluu urheilun lisäksi myös muita asioita kuten lukio ja kaverit, menestymisen voi unohtaa urheilussa jos mitään muuta ei ole.
Valinnan tehneeseen raatiin kuului markkinointipäällikkö Tapio Leväniemi Koillissanomista, toimitusjohtaja Mikko Isopoussu Invespo Oy:sta sekä Kuusamon Nuorkauppakamarista puheenjohtaja Tarja Manninen, koejäsen Riitta Piittinen ja hallituksen jäsen Marko Kokkila.
Positiivisinta henkilöä etsittiin paikallislehden välityksellä niin, että kuusamolaisia pyydettiin etsimään ja huomaamaan keskuudessaan positiivisia ihmisiä ja ehdotuksia tulikin ilahduttavan runsaasti. Raadin mielestä Anssiin kiteytyivät juuri positiivisimman ihmisen valintaan vaikuttavat kriteerit kuten tahdonvoima, sisu, ahkeruus ja omaan asiaan uskominen. Sen lisäksi hän on myös esikuvana monelle lajia harrastavalle ja lajia seuraavalle.