Kotka: Lea Norhio
Lea luo aurinkoa kaikille!
Lea Norhiolla on takana tasan 60 vuotta erittäin vaiherikasta elämää. Lea Norhio löysi elämäntehtävänsä konditoria-alalta, perheen perustamisen ja kasvattamisen ohella. Idearikkaana ja innostuneena työstään hän mm. uudisti leipomotuotteiden myyntikäytäntöä.
Myöhemmin hän lähti rohkeasti eteenpäin toteuttamaan unelmaansa perustamalla viehättävän juustokaupan, kuin pariisilaiskahvilan, jossa päätuote oli juusto.
Vuonna 1992 veri veti takaisin leivän pariin ja hän lähti hoitamaan Vaasan&Vaasan Kotkan tehtaanmyymälää, josta hänet tapaa tänäänkin palvelemassa asiakkaita niin kuin kamarille tulleen ehdotuksen perustelussa sanotaan mm.:
"Jos itsellä on huono päivä, ei kun leipäkauppaan ja lähtiessä on takuuvarmasti hymyssä suin ja päivä aurinkoinen".
IHMINEN ON TÄRKEIN
Lea Norhiolle asiakas on työssä tärkein ihminen. Hän huomioi tasapuolisesti niin vanhat kuin nuoret ja hänen mottojaan asiakaspalvelussa ovat muun muassa seuraavat ajatukset:
"Huomaavaisuus nuorellekin kantaa häntä eteenpäin elämässä", "Vain paras on hyvää juuri sille asiakkaalle, ketä kulloinkin palvelen".
Vanhemmista asiakkaista hän huolehtii lämmöllä, sillä käynti leipomossa voi olla jollekin päivän ainoa kontakti kanssaihmisiin. Pienten lasten vanhemmat saavat tehdä ostoksensa rauhassa samalla kun Lea Norhio antaa perheen pienille maistiaisia ja pitää lapset tyytyväisinä. Lea Norhio tekee tavallisesta ostosreissusta elämyksen.
Lea Norhio on erinomainen esimerkki ihmisestä, joka omassa elinpiirissään, työssä ja vapaa-aikana huolehtii kanssaihmisistään positiivisuudella, raati luonnehtii valitun ansioita. Hänen ystävä- ja tuttavapiirinsä on uskomattoman laaja, joten hän on ottanut perinteisen muistamisen rinnalle paikallisradion "lämmöllä" -tervehdysohjelman tuottaakseen iloa suurelle joukolle ystäviä niin heidän merkkipäivinään kuin aivan tavallisina päivinä. Lea Norhio onkin ohjelman vakiovieras ja hänet tunnetaan laajalti nauravaisesta äänestä ja hänen tervehdystään odottavat monet kuulijat.
Lea Norhiolle kello on merkityksetön kapine, työtä ja muita tehtäviä hoidetaan sydämen halusta, samalla kylvetään positiivisuuden siementä ympäristössä.
Valintaraatiin kuuluivat Kotkan Kaupunginjohtaja Henry Lindelöf, Kotkan seudun Osuuspankin toimitusjohtaja ja kamarin kunniajäsen Pentti Leisti sekä Kotkan Nuorkauppakamarin nykyisistä toimijoista puheenjohtaja Merja Naroma, projektipäällikkö Jari Klaus sekä varapuheenjohtaja Joonas Penttilä. Ryhmään kuului myös Kotkan Yrittäjien puheenjohtaja ja kamarin arvostettu senaattori Teppo Sainio.